joulu

Kirjasto on joulutauolla 21.12.2024 - 1.1.2025 välisen ajan. Avaamme jälleen torstaina 2.1. klo 9. Toivotamme asiakkaillemme oikein hyvää joulua!

Lainaoikeus ja käyttösäännöt

Lainaoikeus ja käyttösäännöt

Kirjaston laina-oikeus on kaikilla Hämäläis-Osakunnan jäsenillä. Osakunnan jäsentarra esitetään kirjastossa vuosittain lukuvuoden alussa, lokakuun loppuun mennessä, lainaoikeuden uudistamiseksi.

Lisätietoja osakuntaan liittymisestä löytyy osakunnan jäsensivulta.

 

HÄMÄLÄIS-OSAKUNNAN KIRJASTON KÄYTTÖSÄÄNNÖT:

Nämä käyttösäännöt on kirjaston johtokunta hyväksynyt 4.3.2021 ja ne ovat voimassa kunnes johtokunta toisin päättää.

1§        Kirjasto on jokaisen osakuntalaisen maksuttomasti käytettävissä näissä säännöissä mää­rätyin ehdoin.

2§        Lainaajan on todistettava osakunnan jäsenyytensä vähintään kerran vuodessa tai kir­jaston henkilökunnan sitä pyytäessä. Kirjaston käyttäjä saa lainata kerrallaan tar­vit­semansa määrän kirjoja, mikäli ei ole erityistä syytä rajoittaa lainausoikeutta.

3§        Laina-aika on 14 tai 28 vuorokautta. Yö- tai viikonloppulainoiksi annetaan käsikirjastokirjoiksi merkittyjä ni­tei­tä. Ne annetaan lainaksi kello 18 jälkeen siten, että lainatut kirjat on palautettava seu­raavana arkiaamuna kello 12 mennessä. Laina-aikaa voidaan pidentää, mikäli kir­jasta ei ole varausta. Lainat voidaan uusia myös puhelimitse, sähköpostilla tai verkkokirjastossa.

4§        Lainassa olevia kirjoja voidaan varata. Jollei kirjastossa ole lainaajan haluamaa kir­jaa, hän voi ehdottaa sitä hankittavaksi. Kirjahankinnoissa ovat etu­sijalla perus- ja aineopintojen kirjat.

5 §       Kirjasto, lukusalit ja atk-luokka ovat jokaisen osakuntalaisen käytettävissä.  Kir­jas­ton tiloissa tulee noudattaa hiljaisuutta. Lemmikkieläinten tuonti kirjaston tiloihin on kiel­letty.

6§        Lukusaleissa olevia hakuteoksia ja sanakirjoja saa käyttää ainoastaan kirjaston ti­lois­sa lukuun ottamatta kohdassa 3 määriteltyjä yö- ja viikonloppulainoja.

7§        Kirjastossa olevia säilytyslokeroita saa käyttöönsä lukukaudeksi kerrallaan. Kaa­pin käyttöoikeus tulee uusia lukukauden vaihtuessa, muuten lokero luovutetaan edel­leen. Kadonneesta avaimesta peritään kirjaston johtokunnan vahvistama summa.

8§        Kirjaston johtokunta päättää tutkijanpaikkojen hausta ja jakamisesta. Tut­ki­jan­huone­jaksot ovat kahdeksan (8) tai yhdeksän (9) viikon mittaisia. Tutkijanpaikkoja jaet­ta­es­sa pro gradu -tutkielman tekijät ovat etusijalla.

9§      Kirjaston henkilökunnalla on oikeus poistaa häiritsevästi käyttäytyvä henkilö kirjaston tiloista. Kirjaston johtokunta voi perustellusta syystä päättää määräaikaisesta tai toistaiseksi voimassa olevasta oleskelukiellosta.

10§      Lainaaja on velvollinen ilmoittamaan kirjastoon voimassa olevat yhteystietonsa.

11§      Lainaaja on velvollinen huolehtimaan nimellään lainatuista kirjoista ja palauttamaan ne, kun laina-aika on kulunut umpeen. Kirjasto huomauttaa myöhästyneistä lai­nois­ta kolmesti. Kolmannen palautuskehotuksen tulee sisältää kirjaston käyttö­sään­nöt. Jos lainaaja kolmannesta palautuskehotuksesta huolimatta tai toistuvasti laiminlyö kir­jojen palauttamisen, hän menettää lainausoikeutensa kolmeksi kirjaston auki­olo­kuukaudeksi. Kirjaston johtokunta voi perustellusta syystä päättää toistaiseksi voi­mas­sa olevasta lainakiellosta.

12§      Jos lainaaja ei palauta kirjaa tai se turmeltuu tavalla, jota ei voida katsoa tavan­omaiseksi kulumiseksi, lainaajan on korvattava vahinko maksamalla kirjan käypä hin­ta tai hankkimalla vastaava uusi teos. Tarpeen vaatiessa kirjat peritään ulos­otto­teitse. Lainaaja vastaa ulosotosta aiheutuneista kuluista.

 

Back to top